Hinnasto

Hieronta (n. 1 tunti, sis. laserhoidon tarvittaessa)

Perushieronta esim. aktiivisille harrastus-, kisa- ja metsästyskoirille, sekä vaivoista kärsiville koirille. Laserhoito tehostaa hieronnan vaikutusta ja lievittää kipua. Erinomainen hieronnan jälkeen varsinkin sellaisille alueille, jotka hieroessa vaikuttavat erityisen ongelmallisilta.

40€

Rentouttava pikahieronta (n. 1/2 tuntia)

Sopii mm. pennuille, viimeistelyksi ennen näyttelyä tai kisaa, aroille koirille jne.

20€

Laserhoito

Laserhoidon hinta määräytyy hoitoon kuluvan ajan mukaan. Esimerkiksi yhden haavan, nivelen tai yhden pienen lihasalueen hoitoon kuluu noin 10 minuuttia, jolloin hinta on 10 €. Koko koiran käsittely (esimerkiksi kun koiraa ei jonkun syyn vuoksi voi hieroa) vie aikaa noin tunnin, hinta on silloin 40 €.

10-40€

  • Laserhoitoa suositellaan annettavan sarjana, yleensä 3 - 5 kertaa melko tiheällä käyntivälillä, jolloin hoitoteho paranee.
  • Laserhoito on kivuton ja vaaraton. Se sopii kaikenlaisten haavojen, vammojen ja murtumien hoitoon, vapauttaa lihasjumeja ja lievittää kipua. Sillä voidaan hoitaa myös erilaisia iho-ongelmia, esim. hotspotia.
  • Laserhoitoa ei suositella syöpää sairastaville. Muita vasta-aiheita ei ole.
Kuva © Tuulikki Kokkinen
Kuva © Tuulikki Kokkinen