Koirahieronta

Yleistä hieronnasta

Hieronta on yksi vanhimmista tunnetuista hoitomuodoista maailmassa. Hieronnan pyrkimys on palauttaa hoidettavan toimintakyky ja poistaa kipua. Koulutettu hieroja on terveyttä ylläpitävä ammattilainen, joka toimii hoidettavan ongelman ja sen syiden selvittämisen edistämiseksi. Urheilukoirahieronta on tavoitteeseen pyrkivää, suunnitelmallista hoitoa, joka toteutetaan yhteistyössä koiran omistajan kanssa.

Yksi hierontakerta kestää tavallisesti noin tunnin. Ensimmäisellä kerralla aikaa voi kulua vähän enemmän, sillä koiran annetaan rauhassa tutustua sekä hierojaan että vastaanottotiloihin. Myös jos koiralla on vaivoja, joiden vuoksi vastaanotolle tullaan, on tutkimiseen varattava ylimääräistä aikaa.

Hieronnan vaikutukset koiralla

Hieronta mm.

  • rentouttaa, palauttaa, vapauttaa lihasten jännitystiloja
  • rauhoittaa keskushermostoa, vahvistaa koiran ja ihmisen välistä kontaktia
  • lievittää kipua ja turvotusta, nopeuttaa paranemisprosessia
  • parantaa lihastasapainoa ja hapenottokykyä, ylläpitää notkeutta ja koordinaatiota
  • parantaa suorituskykyä
  • parantaa ihon toimintaa

Kenelle hieronta sopii, hierontatiheys

Urheilevalla koiralla hieronta on osa perushoitoa. Ammattitaitoinen hieronta ennaltaehkäisee vammojen syntymistä ylläpitämällä lihasten elastisuutta ja nivelten liikeratoja, toisaalta se auttaa palautumisessa suorituksen jälkeen. Aktiivisesti kilpailevan ja säännöllisesti harjoittelevan koiran olisi hyvä käydä ammattilaisen hierottavana noin 1 - 2 kuukauden välein, jotta lihakset pysyvät hyvässä kunnossa. Myös mahdolliset, helposti huomaamatta jäävät pienet vammat yms. pystytään näin huomaamaan ja hoitamaan ajoissa. Vähemmän treenaavalla / kilpailevalla koiralla, esimerkiksi metsästyskoiralla, riittää yleensä ammattilaisen suorittama hieronta ennen kilpailu- / metsästyskautta sekä kauden loputtua.
 
Sairauksien ja vammojen  hoidossa hieronta on osa fysikaalista kokonaishoitoa. Hieronta edistää kuntoumista mm. eläinlääkinnällisten toimenpiteiden tai loukkaantumisen jälkeen sekä lievittää kipua. Hieronnan avulla voidaan hoitaa myös monia vanhoja vammoja ja niistä johtuvia ongelmia. Useissa rakenne- ja kasvuongelmissa (mm. lonkka- ja kyynärnivelten kasvuhäiriöt, nivelrikko, Legg-Perthes jne.) hieronnalla voidaan ylläpitää ja parantaa koiran elämänlaatua sekä ennaltaehkäistä tulevia ongelmia. Sairauksien ja vammojen hoidossa hieronnan tavoitteet ja hierontasuunnitelma laaditaan aina yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti, tarvittaessa yhteistyössä eläinlääkärien ja muiden ammattilaisten kanssa.
 
Vanhoilla koirilla on usein iän mukanaan tuomaa kankeutta ja jäykkyyttä lihaksissa sekä hyvin yleisesti nivelrikko yhdessä tai useammassa nivelessä. Hieronnan avulla vanhuskoirien elämänlaatua voidaan parantaa ja ylläpitää vanhusten liikuntakykyä lievittämällä kipua sekä ylläpitämällä lihasten elastisuutta ja nivelten normaaleja liikeratoja. Hierontahoidon tiheys suunnitellaan tapauskohtaisesti.
 
Normaalia liikuntaa harrastavilla kotikoirilla hierontaa käytetään rentouttavana ja ennaltaehkäisevänä hoitona. Hieronnan yhteydessä huomataan usein alkavat tai/ja piilevät tuki- ja liikuntaelinten ongelmat. Hieronta parantaa ihon toimintaa, rauhoittaa koiraa ja edesauttaa säilyttämään normaalit nivelten liikeradat ja lihasten toimintakunnon. Terveelle, normaalisti liikkuvalle koiralle hyvä hierontaväli on 1 - 2 kertaa vuodessa. Kun hieronnalla halutaan parantaa koiran liikkeitä koiranäyttelyä varten, kannattaa hieronta suorittaa 1 - 2 viikkoa ennen näyttelyyn osallistumista.

Hieronnan vasta-aiheet

Jotkin sairaudet, vammat ja meneillään olevat lääkitykset voivat estää hierontahoidon toteuttamisen. Tällaisia ovat mm:

  • aktiivivaiheessa oleva syöpä sekä siihen käytettävä sytostaattihoito
  • laajat, aktiiviset ihotulehdukset syystä riippumatta
  • äkillinen kuume tai tulehdus (esim. korvatulehdus)
  • tiineys 7. tiineysviikon jälkeen

Kerrothan hieronta-aikaa varatessasi, mikäli koirallasi on todettu joku krooninen sairaus tai sillä on oireita, joiden syy ei ole tiedossa! Myös mahdollisista lääkityksistä on hyvä mainita. Yleensä ne eivät estä hierontaa, mutta on hyvä ottaa huomioon hoitoa tehdessä.